Kun käyn kouluissa kirjailijana vierailuilla, kerron usein ihan konkreettisesti, miten kirjat syntyvät. Lastentietokirjan syntyprosessi kiinnostaa usein myös kirjoista juttua tekeviä toimittajia. Olen myös puhunut omista kokemuksistani esimerkiksi seminaarissa, joka oli suunnattu ensimmäisestä lastentietokirjastaan haaveileville tuleville tekijöille. Tällaisesta kirjaprosessin ruumiinavauksesta voi siis olla hyötyä monille.
Ihmeellinen Minna -lastentietokirjamme (Tammi) ilmestyy tammikuun puolivälin tienoolla kauppoihin. Mutta miten kirja syntyi? Tässä seuraavaksi luvassa: Idea ja kustannussopimuksen saaminen, kuvittajan löytyminen, käsikirjoituksen alkuvaiheet, tiedonhankinta, kirjoitustyö ja editointi.
Idea ja kustannussopimus
Siinä missä romaanin kirjoittaja postittaa kustantamoille ”valmiin” käsikirjoituksen (jota toki voidaan rajustikin vielä haluta työstää), tietokirjailija tekee yleensä tilausteoksia. Olen myynyt kaikki tietokirjani kustantamoille vasta ideana.
Ensin on alustava keskustelu puhelimitse tai kasvokkain. Innostutaan ideasta, mietitään yhdessä kulmia, kohderyhmää, kirjan kantavaa ideaa ja rajausta. Jalostan ideani 1-2 sivun työsuunnitelmaan. Siinä listaan miksi kirja on nyt tärkeä ja ajankohtainen, mistä se kertoo, mikä on keskeinen tietosisältö jne. Omat lastentietokirjani ovat tarinallisia ja kuvitettuja, joten kerron ideani kehystarinasta ja lapsihahmoista. Kirjoitan työsuunnitelman mielellään jo sellaiseen muotoon, että sitä voi käyttää myös apurahahakemusten pohjana. Kustantamossa suunnitelmastani ehkä puhutaan myös markkinointiosaston kokouksessa, ja tähän asti ne on hyväksytty kustannussuunnitelmaan. Mietimme, milloin kirja ilmestyisi ja mikä työprosessin aikataulu silloin on. Usein kirja esimerkiksi tähdätään puolentoista vuoden päähän, tällä kertaa siis tammikuulle 2019.
Ensimmäistä kertaa puhuimme kustantamoni Tammen kanssa tästä kirjasta jo syksyllä 2017. Ihmeellinen Minna oli vähän erilainen tapaus, sillä oli juuri Tammen toive saada lastentietokirja Minna Canthin juhlavuodelle. Oma ideani josta olin puhunut, liittyi tieteen ja teknologian naispuolisiin roolimalleihin. Löimme ajatukset yhteen, ja niin molemmat saimme haluamamme.
Tiedän toki, että kaikille kustannussopimuksen saaminen ei ole yhtä helppoa. Kun soitin ensimmäisestä kirjastani Atenan Ville Rauvolalle, olimme jo tuttuja – olinhan tehnyt hänen aloittaessaan tehtävässään nimityshaastattelun Keskisuomalaisen kulttuurisivuille. Sittemmin siirryin Helsingin Sanomiin ja 2011 lähtien Talouselämään. Olen ammattikirjoittaja, joten kustantamo voi luottaa minun toimittavan sitä mitä tilataan. Työni kautta olen myös jossakin määrin tunnettu, mikä auttaa kirjojenkin markkinoinnissa. Esikoisteokseni Syötäväksi kasvatettujen (2012) saama Tieto-Finlandia ja myöhempien kirjojen kohtuullinen menestys ovat auttaneet pysymään kustantamoideni kanssa hyvässä yhteistyössä.
Kuvittajan löytyminen
Tähän asti jokaisella kolmesta lastentietokirjastani on ollut eri kuvittaja. Nakki lautasella -kuvittaja oli Christel Rönns, Nyt pelittää -kirjan kuvitti Jussi Kaakinen ja Ihmeellinen Minna -teoksen Ilona Partanen. Lue aiemmat blogitekstini Christelin ja Jussin kuvitustyöstä täältä. Kullekin kirjalle on yhdessä kustantamon kanssa haettu juuri sen kirjan tyyliin sopiva kuvittaja.
Kun mietimme kuvittajaehdokkaita, käymme läpi kuvittajien portfolioita netissä. Osa on kustantamolle tuttuja, ja heillä on jo tiettyjä nimiä tiedossa. Osa rajautuu pois jo siksi, jos heidän työtilanteensa sattuu olemaan mahdottoman tukossa. Käyn itsekin läpi esimerkiksi Kuvittajat.fi -sivustolla portolioita. Parilta kuvittajalta kustantamo saattaa pyytää koekuvia, jotta näemme millainen visio kuvittajalla olisi tästä kirjasta ja sen hahmoista – etenkin jos tekijä on tuntemattomampi.
Ilona Partanen tuli Tammelle tutuksi, kun hän kuvitti Ihan totta! -tietokirjakilpailun lasten sarjan voittajateoksen eli Todellisten prinsessoiden kirjan. Ilona on vasta valmistunut ja uransa alussa, mutta hänen lupaavudestaan kertoo mm. pääsy kovatasoisen Napa Agentuurin talliin. Ilonan tyyli on värikäs ja iloinen. Se tuntui raikkaalta, ja pidin erityisesti hänen näistä Suomen Kuvalehdelle tekemistään Suomen presidenttien kuvituksista. Niinpä Ilona pyydettiin mukaan jo projektin alkumetreillä. Lue lisää Ilonasta hänen sivuiltaan.
Käsikirjoituksen alkuvaiheet
Ennen kuin aloitan varsinaisen käsikirjoittamisen, olemme jo päättäneet kustantamon kanssa, montako sivua kirjaan tulee ja minkä kokoinen kirja on kyseessä. Se ohjaa käsikirjoittamista. Esimerkiksi jos kyse on 20 tarina-aukeamasta, käsikirjoitukseen haluttujen tietosisältöjen, ja sitä kuljettavan kehyskertomuksen on jakauduttava aukeamille mukavasti. Siksi aloitan tekemällä aukeamakäsikirjoituksen. Ihmeellinen Minna -teoksessa kokeilin sitä ensimmäistä kertaa Power Pointilla, eli loin esitysohjelmalla 20 slaidia joille aloin merkitä ranskalaisin viivoin:
- Mitä aukeamalla tapahtuu, mikä voisi olla aukeaman kuvitusidea
- Mikä on juonta kuljettava käänne, konflikti, hahmojen tunne tms.
- Kuka historiallinen suurnainen on esittelyssä eli mikä on aukeaman tietosisältö
- Mitä faktalaatikoita tarvitaan
Minulla oli myös Excel, jossa listasin mahdollisia mukaan otettavia suomalaisia suurnaisia eri aloilta. Valinta oli vaikea, ja jokaisen naishahmon oli oltava perusteltu niin, että hänellä olisi annettavaa lapsilukijalle ja kehystarinalle. Nythän mukaan päätyivät Minna Canthin lisäksi tähtitieteilijä Liisi Oterma, kehitysbiologi Irma Thesleff, kirjailija-taiteilija Tove Jansson, presidentti Tarja Halonen ja yrittäjä Armi Ratia. Pohdinnassa olivat myös esimerkiksi ministeri Miina Sillanpää, taiteilijat Ellen Thesleff ja Helene Schjerbeck, professori Leena Palotie, säveltäjä Kaija Saariaho ja Suomen Pankin johtaja Sirkka Hämäläinen. Kuten viime vuonna ilmestyneet lukuisat kokoelmakirjat suomalaisista sankarinaisista osoittavat, tarjontaa kyllä riittäisi. Tässä kuitenkin oli tarkoitus erottua nimenomaan tiukalla fokusoimisella, ja valittuihin hahmoihin keskittymisellä. Pallottelimme mahdollisia nimiä ja niiden perusteluita kustannustoimittajani Mirkan kanssa puolin ja toisin.
Kun tämä vaihe oli kasassa, pidimme ensimmäistä kertaa palaverin kustannustoimittajan ja kuvittajan kanssa. Se oli myös minun ja Ilonan ensimmäinen tapaaminen livenä. Tarkistimme suuntaa ja aikataulua, pohdimme ovatko valinnat oikeita ja olemmeko asioista yhtä mieltä.
Tiedonhankinta
Aiemmissa tietokirjoissani olen ollut itse aiheiden asiantuntija. Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ja Nakki lautasella (Tammi 2014) -kirjojeni taustalla oli työni Helsingin Sanomien taloustoimituksessa maataloutta ja elintarviketeollisuutta seuraavana toimittajana. Kun kirjoitin Pelien valtakunta (Atena 2016) ja Nyt pelittää (Tammi 2017) -kirjat, olen seurannut Talouselämä-lehdessä kasvuyrityksiä ja teknologia-aiheita.
Tällä kertaa olen ollut uudella alueella. Lastentietokirjassa tekstin määrä on rajattu, mutta sen taustalla on silti paljon tiedonhankintaa ja taustalukemista. Esimerkiksi Minna Canthiin liittyen käytössä oli seuraavia lähteitä:
- Minna Maijalan kirjoittama elämäkerta Hellä, herkkä hehkuvainen
- Kävin myös tapaamassa Maijalaa ja puhuimme Minna Canthista erityisesti tähän lastentietokirjan teemoihin liittyen.
- Minnan Salonki -sivusto
- Kansallisbiografian verkkoartikkeli
Kuopiossa kävin Korttelimuseossa, missä otin kuvittajaa varten valokuvia ja haastettelin museo-opasta. Minua kiinnosti erityisesti se, mitä museossa käyvät lapsiryhmät kysyvät Minna Canthista. Kuopioon tehdyllä retkellä kävin tapaamassa myös paikallisena Minna Canth -asiantuntijana tunnettua Outi Vuorikaria. Kuvasin myös Minna Canthin vanhaa Kuopion-kotia eli Kanttilaa ja Kuopion Yhteiskoulua. Luin Minna Canthin teoksia, mm. Työmiehen vaimon ja Papin perheen, Hannan ja Köyhää kansaa.
Koska kirjassa on mukana myös yhä elossa olevia suurnaisia, olin heihin yhteydessä ja pyysin lupaa käyttää heitä kirjassa. Kävin haastattelemassa ja kuvaamassa Irma Thesleffiä Viikissä yliopiston kampuksella ja Tarja Halosta hänen toimistollaan Hakaniemessä.
Käsikirjoitus
Kirjoitan joka päivä työkseni, joten tekstin tuottaminen ei ole ongelma. Lastentietokirja on kuitenkin monella tavalla erilaista tekstiä. On ensinnäkin vaikeampi kirjoittaa lyhyesti, kuin pitkästi. Kun tilaa on rajallisesti, jokainen valinta ja lause korostuu. Jokaisen virkkeen on oltava perusteltu, kuljetettava tarinaa, välitettävä oleellista tietoa, kiteytettävä jotain.
Lastentietokirjan on kestettävä myös ääneen lukemista lapselle. Se on armoton testi sujuvuudelle ja sanavalinnoille. Siksi luen omaa tekstiäni myös ääneen kirjoittaessa, ja editointivaiheessa.
Koska omissa lastentietokirjoissani on mukana myös kehystarina ja lapsihahmot, mukana on fiktiivinen ulottuvuus. Millaisia hahmot ovat, miten heidän motiivinsa ja kehittymisensä kaari vievät tarinaa eteenpäin? Mikä on konflikti, joka ratkeaa? Mikä on näille hahmoille tyypillinen tapa reagoida, ja mitä hauskaa siitä voi syntyä? Se oli tälläkin kertaa vaikeinta saada kohdalleen, mutta kun löysin sen, kirjoittaminen helpottui.
Tuskailin etenkin käsikirjoituksen alun kanssa. Miten saada kohtaus käyntiin Kuopion korttelimuseolta ja nivoa siihen ajatukseni päähahmoa eli Elli-pikkusiskoa kuljettavasta aiheesta. Kohtauksen alkuperäinen dialogi tuntui teennäiseltä ja kömpelöltä. Ratkaisu löytyi kliseisesti juuri viikon kirjoitusloman lopussa lenkillä Leppävaaran urheilupuiston pururadalla. Nämähän ovat lapsia, ja lapset voivat olla höpöjä ja villejä! Tajusin, miten oma rämäpäinen tyttäreni saattaisi toimia ja keksin tarinalle uuden alkukohtauksen. Sen jälkeen myös hahmon myöhempi toiminta oli helpompaa kirjoittaa.
Käytännön vinkki: ota Wordin sivu vaakatasoon ja jaa sivu kahteen palstaan. Kapeammat palstat auttavat hahmottamaan tekstimassaa kirjan sivuilla. Jos kirjoitat liian pitkästi, kukaan ei jaksa lukea kirjaasi ääneen iltasatuna, eikä kuvitukselle jää ilmaa. Tiivistä ja karsi. Omat käsikirjoitukseni ovat olleet 14–18 Word-liuskaa, merkkeinä tällä kertaa 35 000 merkkiä (kaikkine kuvittajalle yms. tehtyine kommentteineen). Tällä kertaa huomasimme kuitenkin käsikirjoitusvaiheessa, että alkuperäisen suunnitelman 20 aukeamaa eivät riitä. Jotta tarinan saa jaettua ilmavasti, ja kehyskertomuksen kulkemaan luontevasti, tilaa piti ottaa lisää muutaman aukeaman verran.
Editointi
Tavoitteena oli, että käsikirjoitus olisi ollut valmis elokuussa, jolloin kuvittajan piti päästä aloittamaan työnsä. Lähisuvussa sattui kuitenkin kesällä ikävä tapaus, joka laittoi kesämme suunnitelman uusiksi. Elokuussa olin vasta käsikirjoituksen puolivälissä. Saatoin kuitenkin lähettää jo sen kustannustoimittajalle ja kuvittajalle, ja Ilona saattoi aloittaa työn. Loppu valmistui syksyn mittaan parina sykäyksenä viikonloppuisin, ja viimeiset sivut rutistin kasaan viime tipassa marraskuussa.
Yhteistyö kustannustoimittajani Mirkka Hynnisen kanssa on varsin mutkatonta. Mirkka ehdottaa usein virkkeiden suoristamista, esittää toisinaan lisäkysymyksiä ja lisäilee ison kasan pilkkuja. Varsinaisessa käsikirjoituksessa ei yleensä muuten ole isompaa rakenteellista työstettävää, kun ratkaisut on käyty läpi jo aiemmin.
Koska kyse on tietotekstistä, sen ovat asiatarkistaneet myös kohdehenkilöt itse, kuten Irma Thesleff ja Tarja Halonen omat osuutensa. Minna Canthia koskevan osuuden on lukenut myös kirjallisuudentutkija, elämänkertakirjoittaja Minna Maijala. Liisi Otermaa koskevan osuuden on lukenut ja kommentoinut hänen entinen oppilaansa, tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Tekstin ovat lukeneet ja kommentoineet myös äitini ja tätini, jotka ovat luokanopettajia.
Mukana on myös oikeudenhaltijoita, kuten Tove Janssonin oikeuksien haltija Moomin Characters. Osa editointiprosessia oli siis yhteistyö heidän kanssaan, ja tekstien ja kuvaoikeuksien tarkistuttaminen. Esimerkiksi Armi Ratiaa koskevassa osuudessa oli saatava lupa Marimekon kuvioiden käyttöön kunkin kuvion suunnittelijalta tai perikunnalta.
Tekstille on tehty editointikierros kun se on ollut käsikirjoitus (word-tiedostona) ja vielä viimeistelevä editointi kun se on taitettu kuvituksen kanssa yhteen. Lue kuvittamisesta lisää täältä!
Saimme kirjan painoon aikataulussa juuri joulun alla, joten joulurauha on ollut todellinen. Kirjan pitäisi olla kaupoissa tammikuun puolivälin jälkeen, viimeistään noin 20.1.
Kirjan saaminen painoon on toki vasta yhden työprosessin päätöspiste. Sen jälkeen kirjaa pitää vielä myydä ja markkinoida. Se tarkoittaa työtä esimerkiksi kustantamon viestinnälle ja markkinoinnille, mutta myös minulle.