Kuvittaja Ilona Partanen ja Ihmeellinen Minna -lastentietokirjan kuvitusta maalausvaiheessa.
Yksi kiinnostavia puolia lastentietokirjan tekemisessä on yhteistyö kuvittajan kanssa. Tällä kertaa työparini oli Ilona Partanen, joka on siis pian tammikuussa ilmestyvän Ihmeellinen Minna -kirjan kuvittaja.
Ilonan oma esikoisteos, kuvakirja Minä olen Sykkyrämyyrä! (Sammakko), ilmestyi 2018. Hän on kuvittanut myösTodellisten prinsessojen kirjan (Tammi 2018). Hänen tyylilleen ominaisinta on voimakas väri-intensiteetti, patternipinnat ja vahvat kontrastit. Ilona kuuluu arvostetun Napa Agencyn talliin, katso Ilonan portfolio sieltä. Mutta antaa Ilonan kertoa tästä projektista itse!
Millainen tehtävä Ihmeellinen Minna -kirjan kuvittaminen oli?
”Kirjan kuvittaminen oli kiehtova projekti, johon mukavaa haastetta toi historiallisten faktojen, henkilöiden ja tilojen kuvittaminen realistisesti. Samanaikaisesti kirjan sadussa seikkailevat tytöt ja heidän elämänsä oli fiktionaalista, joka mahdollisti mielikuvituksen valjastamisen visuaaliseen käyttöön, joka toi mukavaa vastapainoa. Oli mielenkiintoista paneutua kirjan nostamiin eri aihealueisiin, kuten tähtitieteeseen ja Minna Canthin elämänvaiheisiin ja visualisoida niitä lukijoille. Pyrin rakentamaan selkeitä visuaalisia elementtejä, joilla fiktionaalisen tarinaosuuden pystyi erottamaan historiallisista tietoaukeamista.”
Luonnosvaihe
Millainen kuvittaja sinä olet?
”Kuvittajana suosin perinteisiä tekniikoita, lähden kuvittamaan työtä aina käsin lyijykynän tai siveltimen voimin. Olen myös aika sotkuinen, tehokkaan työpäivän tunnistaa siitä, että maalia on kainaloihin asti, kun haen lastani päiväkodista. Tietokone on minulle palapelin viimeinen osa, jolla viimeistelen kuvitukseni painovalmiiksi, mutta sitä ennen työ elää pitkälti maalauspöydälläni.
Luonnostelen töitäni aika vähän, mikä saattaa ulkopuolisen silmin olla hieman outoa, ja tuo joskus haasteita toimeksiannoissa, joissa asiakas haluaa elää kuvitusprojektin mukana koko matkan. Kuvitus alkaa aina avainsanojen ja mielikuvien kirjoittamisella muistikirjaani. Listaan ranskalaisin viivoin pakolliset elementit, mahdolliset mielikuvat, päähäni ilmestyvät väriyhdistelmät ja muut aiheeseen löyhästikin liittyvät asiat, joiden pohjalta lähden ideoimaan kuvitusta. Luonnosvaiheessa teen hyvin yksinkertaiset lyijykynäleiskaukset, joissa tikku-ukot ja suttupallot seikkailevat, eivätkä ne välttämättä ulkopuolisille avaudu lainkaan. Tämän jälkeen piirrän yksinkertaistetut pohjat, joiden päälle maalaan kuvitusten pohjat. Riippuen toimeksiannosta teen kuvituksen valmiiksi maalaten, tai jatkan työtä vielä koneella.
Olen aika erakkoluonne, maalatessani uppoudun ajatuksiini ja unohdan ajan kulun ja kaiken muun ympärilläni. Jaan työhuoneeni muiden ihmisten kanssa, jotta en muuttuisi aivan mökkihöperöksi.”
”Maalaan guassi-maaleilla eli peiteväreillä. Ne ovat kuin vesivärejä, mutta eivät kuulla läpi ja maalipinta on vahvempi.”
Millä tekniikalla olet tehnyt Ihmeellinen Minna -kirjan kuvitukset?
”Kirjan kuvitukset olen maalannut guassilla ja viimeistellyt yksityiskohtia tietokoneella.
Luonnoskierroksen jälkeen tein yksinkertaiset viivapiirrokset aukeaman aihealueista muille nähtäväksi ja kommentoitavaksi, ja näiden kommenttien jälkeen maalasin aukeamat noin kahden aukemaan päivätahtia. Maalatut pohjat muodostuivat osin irtonaisista elementeistä, jotka viimeistelin oikeaan muotoonsa vasta koneella. Projektin nopeuttamiseksi jätin myös kaikki kasvojen ilmeet ja pienimmät yksityiskohdat koneella tehtäväksi. Kun kaikki aukeamat oli maalattu, oli aika istahtaa tietokoneeni ääreen ja rakentaa kuvitukset lopulliseen muotoonsa.
Pidän guassilla maalatusta pinnasta, ja sen tuomasta elävyydestä. Lisäksi käsin maalaamisessa sattumat muovaavat lopullista kuvaa, jota puhtaasti koneella tehden ei saa aikaiseksi. Koneella piirtäessäni käytänkin usein perinteisen brushin sijaan clone stamp -toimintoa, jolloin piirrän (piirtopöytää käyttäen) uutta kopioimalla maalattua pintastruktuuria.”
”Viimeistely koneella helpottaa kirjaprojekteissa usein viimeisiä muokkauksia, kun asioita ei tarvitse maalata alusta asti uudestaan.”
Lastentietokirjassa myös kuvitusten on oltava totta. Miten se näkyy tässä kirjassa, että myös kuvitukset tarjoavat oikeaa tietoa?
”Olen pyrkinyt tässä kirjassa kuvittamaan kaikki oikeat ihmiset niin samankaltasiksi kuin se tällä tyylillä on mahdollista, jotta lukijalla on mahdollisuus tunnistaa henkilöt. Lisäksi Elinalta saatu ja netistä kaivettu lähdemateriaali on auttanut valtavasti erilaisten aiheiden kuvittamisessa realistisesti. Esimerkiksi Minna Canthin sohvaryhmä ja seinätapetti perustuu alkuperäisiin, enkä ole lähtenyt säveltämään niitä omasta päästäni. Myös esimerkiksi Toven ja Tuulikin rakentama muumitalo on maalattu valokuvareferenssien pohjalta, ja rakennusten taustalla on vierailut niiden luona joko oikeasti tai google mapsin avulla. Vaikka kuvitustyylini onkin kirjassa hieman yksinkertaistettu, eikä täysin realisitinen, olen pyrkinyt siihen, että lukijalla on mahdollisuus nähdä paikat ja henkilöt mahdollisimman oikein.”
Osa aukeaman kuvitusta teoksesta Ihmeellinen Minna. Kohtaus sijoittuu Kuopion Korttelimuseossa Minnan Salonkiin, jossa on esillä Canthin vanhoja huonekaluja.
Mikä tässä työssä oli parasta ja mikä vaikeinta?
”Parasta tässä työssä oli, kuten useimmissa kuvitustoimeksiannoissa, mahdollisuus itsensä sivistämiseen uusien aiheiden äärellä. Lisäksi kirjan tarinan herättäminen eloon kuvitusten kautta on aina ihanaa. Parasta ja vaikeinta samaan aikaan oli omien visuaalisten halujen yhteensovittaminen faktojen kanssa sopusointuisaan pakettiin. Työskentelen usein voimakkaiden väriyhdistelmien kanssa, ja aina se ei oikein istu yhteen annetun aiheen kanssa. Lisäksi välillä oikeisiin paikkoihin pohjautuvat tilat toivat haasteita kuvituksien sommitteluun, kun tavoitteena oli kuvittaa mahdollisimman realistista lopputulosta. Kirjan maalaaminen oli ennen kaikkea mielenkiintoinen projekti, joka mahdollisti työn tekemisen huumoria unohtamatta esimerkiksi etu-ja takalehtien supernaiset -kuosissa.”
Käsikirjoituspalaveri Tammella. Mukana graafikko Laura Lyytinen, kuvittaja Ilona Partanen, Elina Lappalainen ja kustannustoimittaja Mirkka Hynninen.
Kun käyn kouluissa kirjailijana vierailuilla, kerron usein ihan konkreettisesti, miten kirjat syntyvät. Lastentietokirjan syntyprosessi kiinnostaa usein myös kirjoista juttua tekeviä toimittajia. Olen myös puhunut omista kokemuksistani esimerkiksi seminaarissa, joka oli suunnattu ensimmäisestä lastentietokirjastaan haaveileville tuleville tekijöille. Tällaisesta kirjaprosessin ruumiinavauksesta voi siis olla hyötyä monille.
Ihmeellinen Minna -lastentietokirjamme (Tammi) ilmestyy tammikuun puolivälin tienoolla kauppoihin. Mutta miten kirja syntyi? Tässä seuraavaksi luvassa: Idea ja kustannussopimuksen saaminen, kuvittajan löytyminen, käsikirjoituksen alkuvaiheet, tiedonhankinta, kirjoitustyö ja editointi.
Idea ja kustannussopimus
Siinä missä romaanin kirjoittaja postittaa kustantamoille ”valmiin” käsikirjoituksen (jota toki voidaan rajustikin vielä haluta työstää), tietokirjailija tekee yleensä tilausteoksia. Olen myynyt kaikki tietokirjani kustantamoille vasta ideana.
Ensin on alustava keskustelu puhelimitse tai kasvokkain. Innostutaan ideasta, mietitään yhdessä kulmia, kohderyhmää, kirjan kantavaa ideaa ja rajausta. Jalostan ideani 1-2 sivun työsuunnitelmaan. Siinä listaan miksi kirja on nyt tärkeä ja ajankohtainen, mistä se kertoo, mikä on keskeinen tietosisältö jne. Omat lastentietokirjani ovat tarinallisia ja kuvitettuja, joten kerron ideani kehystarinasta ja lapsihahmoista. Kirjoitan työsuunnitelman mielellään jo sellaiseen muotoon, että sitä voi käyttää myös apurahahakemusten pohjana. Kustantamossa suunnitelmastani ehkä puhutaan myös markkinointiosaston kokouksessa, ja tähän asti ne on hyväksytty kustannussuunnitelmaan. Mietimme, milloin kirja ilmestyisi ja mikä työprosessin aikataulu silloin on. Usein kirja esimerkiksi tähdätään puolentoista vuoden päähän, tällä kertaa siis tammikuulle 2019.
Ensimmäistä kertaa puhuimme kustantamoni Tammen kanssa tästä kirjasta jo syksyllä 2017. Ihmeellinen Minna oli vähän erilainen tapaus, sillä oli juuri Tammen toive saada lastentietokirja Minna Canthin juhlavuodelle. Oma ideani josta olin puhunut, liittyi tieteen ja teknologian naispuolisiin roolimalleihin. Löimme ajatukset yhteen, ja niin molemmat saimme haluamamme.
Tiedän toki, että kaikille kustannussopimuksen saaminen ei ole yhtä helppoa. Kun soitin ensimmäisestä kirjastani Atenan Ville Rauvolalle, olimme jo tuttuja – olinhan tehnyt hänen aloittaessaan tehtävässään nimityshaastattelun Keskisuomalaisen kulttuurisivuille. Sittemmin siirryin Helsingin Sanomiin ja 2011 lähtien Talouselämään. Olen ammattikirjoittaja, joten kustantamo voi luottaa minun toimittavan sitä mitä tilataan. Työni kautta olen myös jossakin määrin tunnettu, mikä auttaa kirjojenkin markkinoinnissa. Esikoisteokseni Syötäväksi kasvatettujen (2012) saama Tieto-Finlandia ja myöhempien kirjojen kohtuullinen menestys ovat auttaneet pysymään kustantamoideni kanssa hyvässä yhteistyössä.
Kuvittajan löytyminen
Tähän asti jokaisella kolmesta lastentietokirjastani on ollut eri kuvittaja. Nakki lautasella -kuvittaja oli Christel Rönns, Nyt pelittää -kirjan kuvitti Jussi Kaakinen ja Ihmeellinen Minna -teoksen Ilona Partanen. Lue aiemmat blogitekstini Christelin ja Jussin kuvitustyöstä täältä. Kullekin kirjalle on yhdessä kustantamon kanssa haettu juuri sen kirjan tyyliin sopiva kuvittaja.
Kun mietimme kuvittajaehdokkaita, käymme läpi kuvittajien portfolioita netissä. Osa on kustantamolle tuttuja, ja heillä on jo tiettyjä nimiä tiedossa. Osa rajautuu pois jo siksi, jos heidän työtilanteensa sattuu olemaan mahdottoman tukossa. Käyn itsekin läpi esimerkiksi Kuvittajat.fi -sivustolla portolioita. Parilta kuvittajalta kustantamo saattaa pyytää koekuvia, jotta näemme millainen visio kuvittajalla olisi tästä kirjasta ja sen hahmoista – etenkin jos tekijä on tuntemattomampi.
Ilona Partanen tuli Tammelle tutuksi, kun hän kuvitti Ihan totta! -tietokirjakilpailun lasten sarjan voittajateoksen eli Todellisten prinsessoiden kirjan. Ilona on vasta valmistunut ja uransa alussa, mutta hänen lupaavudestaan kertoo mm. pääsy kovatasoisen Napa Agentuurin talliin. Ilonan tyyli on värikäs ja iloinen. Se tuntui raikkaalta, ja pidin erityisesti hänen näistä Suomen Kuvalehdelle tekemistään Suomen presidenttien kuvituksista. Niinpä Ilona pyydettiin mukaan jo projektin alkumetreillä. Lue lisää Ilonasta hänen sivuiltaan.
Käsikirjoituksen alkuvaiheet
Ennen kuin aloitan varsinaisen käsikirjoittamisen, olemme jo päättäneet kustantamon kanssa, montako sivua kirjaan tulee ja minkä kokoinen kirja on kyseessä. Se ohjaa käsikirjoittamista. Esimerkiksi jos kyse on 20 tarina-aukeamasta, käsikirjoitukseen haluttujen tietosisältöjen, ja sitä kuljettavan kehyskertomuksen on jakauduttava aukeamille mukavasti. Siksi aloitan tekemällä aukeamakäsikirjoituksen. Ihmeellinen Minna -teoksessa kokeilin sitä ensimmäistä kertaa Power Pointilla, eli loin esitysohjelmalla 20 slaidia joille aloin merkitä ranskalaisin viivoin:
Mitä aukeamalla tapahtuu, mikä voisi olla aukeaman kuvitusidea
Mikä on juonta kuljettava käänne, konflikti, hahmojen tunne tms.
Kuka historiallinen suurnainen on esittelyssä eli mikä on aukeaman tietosisältö
Mitä faktalaatikoita tarvitaan
Minulla oli myös Excel, jossa listasin mahdollisia mukaan otettavia suomalaisia suurnaisia eri aloilta. Valinta oli vaikea, ja jokaisen naishahmon oli oltava perusteltu niin, että hänellä olisi annettavaa lapsilukijalle ja kehystarinalle. Nythän mukaan päätyivät Minna Canthin lisäksi tähtitieteilijä Liisi Oterma, kehitysbiologi Irma Thesleff, kirjailija-taiteilija Tove Jansson, presidentti Tarja Halonen ja yrittäjä Armi Ratia. Pohdinnassa olivat myös esimerkiksi ministeri Miina Sillanpää, taiteilijat Ellen Thesleff ja Helene Schjerbeck, professori Leena Palotie, säveltäjä Kaija Saariaho ja Suomen Pankin johtaja Sirkka Hämäläinen. Kuten viime vuonna ilmestyneet lukuisat kokoelmakirjat suomalaisista sankarinaisista osoittavat, tarjontaa kyllä riittäisi. Tässä kuitenkin oli tarkoitus erottua nimenomaan tiukalla fokusoimisella, ja valittuihin hahmoihin keskittymisellä. Pallottelimme mahdollisia nimiä ja niiden perusteluita kustannustoimittajani Mirkan kanssa puolin ja toisin.
Kun tämä vaihe oli kasassa, pidimme ensimmäistä kertaa palaverin kustannustoimittajan ja kuvittajan kanssa. Se oli myös minun ja Ilonan ensimmäinen tapaaminen livenä. Tarkistimme suuntaa ja aikataulua, pohdimme ovatko valinnat oikeita ja olemmeko asioista yhtä mieltä.
Professori, tieteen akateemikko, kehitysbiologi ja kantasolututkija Irma Thesleff laboratoriossa Viikissä, missä kävin häntä haastattelemassa kirjan taustatyötä tehdessäni.
Tiedonhankinta
Aiemmissa tietokirjoissani olen ollut itse aiheiden asiantuntija. Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ja Nakki lautasella (Tammi 2014) -kirjojeni taustalla oli työni Helsingin Sanomien taloustoimituksessa maataloutta ja elintarviketeollisuutta seuraavana toimittajana. Kun kirjoitin Pelien valtakunta (Atena 2016) ja Nyt pelittää (Tammi 2017) -kirjat, olen seurannut Talouselämä-lehdessä kasvuyrityksiä ja teknologia-aiheita.
Tällä kertaa olen ollut uudella alueella. Lastentietokirjassa tekstin määrä on rajattu, mutta sen taustalla on silti paljon tiedonhankintaa ja taustalukemista. Esimerkiksi Minna Canthiin liittyen käytössä oli seuraavia lähteitä:
Kuopiossa kävin Korttelimuseossa, missä otin kuvittajaa varten valokuvia ja haastettelin museo-opasta. Minua kiinnosti erityisesti se, mitä museossa käyvät lapsiryhmät kysyvät Minna Canthista. Kuopioon tehdyllä retkellä kävin tapaamassa myös paikallisena Minna Canth -asiantuntijana tunnettua Outi Vuorikaria. Kuvasin myös Minna Canthin vanhaa Kuopion-kotia eli Kanttilaa ja Kuopion Yhteiskoulua. Luin Minna Canthin teoksia, mm. Työmiehen vaimon ja Papin perheen, Hannan ja Köyhää kansaa.
Koska kirjassa on mukana myös yhä elossa olevia suurnaisia, olin heihin yhteydessä ja pyysin lupaa käyttää heitä kirjassa. Kävin haastattelemassa ja kuvaamassa Irma Thesleffiä Viikissä yliopiston kampuksella ja Tarja Halosta hänen toimistollaan Hakaniemessä.
Käsikirjoitus
Kirjoitan joka päivä työkseni, joten tekstin tuottaminen ei ole ongelma. Lastentietokirja on kuitenkin monella tavalla erilaista tekstiä. On ensinnäkin vaikeampi kirjoittaa lyhyesti, kuin pitkästi. Kun tilaa on rajallisesti, jokainen valinta ja lause korostuu. Jokaisen virkkeen on oltava perusteltu, kuljetettava tarinaa, välitettävä oleellista tietoa, kiteytettävä jotain.
Lastentietokirjan on kestettävä myös ääneen lukemista lapselle. Se on armoton testi sujuvuudelle ja sanavalinnoille. Siksi luen omaa tekstiäni myös ääneen kirjoittaessa, ja editointivaiheessa.
Koska omissa lastentietokirjoissani on mukana myös kehystarina ja lapsihahmot, mukana on fiktiivinen ulottuvuus. Millaisia hahmot ovat, miten heidän motiivinsa ja kehittymisensä kaari vievät tarinaa eteenpäin? Mikä on konflikti, joka ratkeaa? Mikä on näille hahmoille tyypillinen tapa reagoida, ja mitä hauskaa siitä voi syntyä? Se oli tälläkin kertaa vaikeinta saada kohdalleen, mutta kun löysin sen, kirjoittaminen helpottui.
Tuskailin etenkin käsikirjoituksen alun kanssa. Miten saada kohtaus käyntiin Kuopion korttelimuseolta ja nivoa siihen ajatukseni päähahmoa eli Elli-pikkusiskoa kuljettavasta aiheesta. Kohtauksen alkuperäinen dialogi tuntui teennäiseltä ja kömpelöltä. Ratkaisu löytyi kliseisesti juuri viikon kirjoitusloman lopussa lenkillä Leppävaaran urheilupuiston pururadalla. Nämähän ovat lapsia, ja lapset voivat olla höpöjä ja villejä! Tajusin, miten oma rämäpäinen tyttäreni saattaisi toimia ja keksin tarinalle uuden alkukohtauksen. Sen jälkeen myös hahmon myöhempi toiminta oli helpompaa kirjoittaa.
Käytännön vinkki: ota Wordin sivu vaakatasoon ja jaa sivu kahteen palstaan. Kapeammat palstat auttavat hahmottamaan tekstimassaa kirjan sivuilla. Jos kirjoitat liian pitkästi, kukaan ei jaksa lukea kirjaasi ääneen iltasatuna, eikä kuvitukselle jää ilmaa. Tiivistä ja karsi. Omat käsikirjoitukseni ovat olleet 14–18 Word-liuskaa, merkkeinä tällä kertaa 35 000 merkkiä (kaikkine kuvittajalle yms. tehtyine kommentteineen). Tällä kertaa huomasimme kuitenkin käsikirjoitusvaiheessa, että alkuperäisen suunnitelman 20 aukeamaa eivät riitä. Jotta tarinan saa jaettua ilmavasti, ja kehyskertomuksen kulkemaan luontevasti, tilaa piti ottaa lisää muutaman aukeaman verran.
Kustannustoimittajan editointimerkintöjä Ihmeellinen Minna -teoksen käsikirjoitukseen.
Editointi
Tavoitteena oli, että käsikirjoitus olisi ollut valmis elokuussa, jolloin kuvittajan piti päästä aloittamaan työnsä. Lähisuvussa sattui kuitenkin kesällä ikävä tapaus, joka laittoi kesämme suunnitelman uusiksi. Elokuussa olin vasta käsikirjoituksen puolivälissä. Saatoin kuitenkin lähettää jo sen kustannustoimittajalle ja kuvittajalle, ja Ilona saattoi aloittaa työn. Loppu valmistui syksyn mittaan parina sykäyksenä viikonloppuisin, ja viimeiset sivut rutistin kasaan viime tipassa marraskuussa.
Yhteistyö kustannustoimittajani Mirkka Hynnisen kanssa on varsin mutkatonta. Mirkka ehdottaa usein virkkeiden suoristamista, esittää toisinaan lisäkysymyksiä ja lisäilee ison kasan pilkkuja. Varsinaisessa käsikirjoituksessa ei yleensä muuten ole isompaa rakenteellista työstettävää, kun ratkaisut on käyty läpi jo aiemmin.
Koska kyse on tietotekstistä, sen ovat asiatarkistaneet myös kohdehenkilöt itse, kuten Irma Thesleff ja Tarja Halonen omat osuutensa. Minna Canthia koskevan osuuden on lukenut myös kirjallisuudentutkija, elämänkertakirjoittaja Minna Maijala. Liisi Otermaa koskevan osuuden on lukenut ja kommentoinut hänen entinen oppilaansa, tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Tekstin ovat lukeneet ja kommentoineet myös äitini ja tätini, jotka ovat luokanopettajia.
Mukana on myös oikeudenhaltijoita, kuten Tove Janssonin oikeuksien haltija Moomin Characters. Osa editointiprosessia oli siis yhteistyö heidän kanssaan, ja tekstien ja kuvaoikeuksien tarkistuttaminen. Esimerkiksi Armi Ratiaa koskevassa osuudessa oli saatava lupa Marimekon kuvioiden käyttöön kunkin kuvion suunnittelijalta tai perikunnalta.
Tekstille on tehty editointikierros kun se on ollut käsikirjoitus (word-tiedostona) ja vielä viimeistelevä editointi kun se on taitettu kuvituksen kanssa yhteen. Kuvittamisesta kirjoitan vielä tammikuun aikana lisää erillisessä blogipostauksessa!
Saimme kirjan painoon aikataulussa juuri joulun alla, joten joulurauha on ollut todellinen. Kirjan pitäisi olla kaupoissa tammikuun puolivälin jälkeen, viimeistään noin 20.1.
Kirjan saaminen painoon on toki vasta yhden työprosessin päätöspiste. Sen jälkeen kirjaa pitää vielä myydä ja markkinoida. Se tarkoittaa työtä esimerkiksi kustantamon viestinnälle ja markkinoinnille, mutta myös minulle.
Tällainen uuden lastenkirjani esittely löytyy myös Tammen kevään 2019 kirjojen katalogista ja sivuilta. Luvassa tammikuussa 2019! Kirja on pian valmis painoon, hurraa!
Kansi ja kirjan kuvitus: Ilona Partanen
Tarinallinen, piirroskuvitettu tietokirja kannustaa lapsia innostumaan omista vahvuuksistaan!
Vuonna 2019 tulee kuluneeksi 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Miten omana aikanaan vahvasti tyttöjen ja naisten aseman eteen työskennellyt Canth toimisi tänä päivänä? Miten Minna ja muut suomalaiset suurnaiset voivat inspiroida tämän päivän lapsia löytämään omat vahvuutensa?
Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset on tarinallinen ja piirroskuvitettu tietokirja alakouluikäisille. Kirjassa sisarukset Elli ja Hanna tutustuvat suomalaisiin naisiin, jotka ovat tehneet merkittäviä asioita kirjallisuuden, taiteen, tieteen, talouden ja politiikan alueilla. Tarina sijoittuu Kuopioon ja lähtee liikkeelle Minna Canthista hänen juhlavuotensa kunniaksi.
Teoksessa tutustutaan muun muassa kirjailija Minna Canthin, kehitysbiologi Irma Thesleffin, tähtitieteilijä Liisi Oterman, presidentti Tarja Halosen, kirjailija-taiteilija Tove Janssonin ja yrittäjä Armi Ratian työhön ja elämään. Erilaisten uratarinoiden kautta tietokirja auttaa lapsia näkemään omat vahvuutensa, innostumaan omista mahdollisuuksistaan – ja myös siitä matikasta, tieteestä tai taiteesta!
Elina Lappalaisen uusi lastenkirja jatkaa palkitun tietokirjailijan tutulla vahvalla linjalla. Se tarjoaa lapsille tietoa samaistuttavien hahmojen ja huumoria sisältävän tarinan kautta.
Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen voitti Tieto-Finlandian ja Kanava-tietokirjapalkinnon esikoisteoksellaan Syötäväksi kasvatetut: miten ruokasi elämänsä (Atena 2012). Hän on kirjoittanut myös lasten tietokirjat Nyt pelittää! (Tammi 2017) ja Nakki lautasella (Tammi 2015), joka oli Finlandia Junior -ehdokkaana.
Kuvittaja Ilona Partanen (s. 1986) on nouseva lahjakkuus, joka on kuvittanut mm. lastenkirjoja, oppimateriaaleja ja muraaleja. Hänen esikoisteoksensa, kuvakirja Minä olen Sykkyrämyyrä! (Sammakko), ilmestyi 2018.
Minna Canthin kotirakennus Kanttila Kuopion Minna Canthin kadulla.
Kahden viikon kirjoitusvapaa on kohta ohi, palasin aineistonkeruumatkalta Kuopiosta ja tapasin ensimmäistä kertaa uuden kirjani kuvittajan. Olemme siis hyvässä vauhdissa! Ensimmäiset sivut on kirjoitettu, tarina on hahmottunut ja visio kirkastunut.
On kivaa päästä kertomaan projektista, tästä tulee mahtavaa! Työn alla on jälleen uusi tarinallinen ja piirroskuvitettu lastentietokirja. Sen kehystarina sijoittuu lapsuuden kotikaupunkiini Kuopioon ja lähtee liikkeelle Minna Canthista. Hänen lisäkseen tarinassa esitellään seitsemän muuta historiallista ja vahvaa suomalaista naista, jotka ovat vaikuttaneet kirjallisuuden, taiteen, tieteen, talouden ja politiikan alueilla. Tavoitteenamme on rohkaista tyttöjä erilaisille urille, tavoittelemaan suuria ja osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen. Kirja ilmestyy tammikuussa 2019 Tammen kustantamana Minna Canthin juhlavuoden alussa.
Kuvittaja Ilona Partanen on joensuulaistaustainen nuori nouseva kuvittajakyky. On hauskaa saada Ilona tähän työpariksi!
Aiemmissa tietokirjoissani olen ollut itse aiheiden asiantuntija. Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ja Nakki lautasella (Tammi 2014) -kirjojeni taustalla oli työni Helsingin Sanomien taloustoimituksessa maataloutta ja elintarviketeollisuutta seuraavana toimittajana. Kun kirjoitin Pelien valtakunta (Atena 2016) ja Nyt pelittää (Tammi 2017) -kirjat, olen seurannut Talouselämä-lehdessä kasvuyrityksiä ja teknologia-aiheita. Tällä kertaa olen uudella alueella, ja se tekee projektista myös todella innostavan! On ollut hienoa päästä syventymään näiden naisten tarinoihin.
Vaikka olen ollut kouluvuosinani aivan fanaattinen lukutoukka, jostakin syystä minulla on ollut aukko Minna Canthin teosten kohdalla. Pidin todella paljon toisen kuopiolaisen naiskirjailijan Maria Jotunin teoksista, mutta en muista lukeneeni mitään Canthilta ennen tätä hanketta. Nyt olen ahminut tuotantoa läpi välillä hihitellen, välillä pala kurkussa. Näin Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi suosittelen kokemusta muillekin! Se on helppoa, sillä Canthin näytelmiä löytää runsaasti verkosta wikiaineistoina. Esimerkiksi klassikkoteos Työmiehen vaimon voi lukea täältä, Papin perheen täältä.
Ensi keväänä Minna Canthin juhlavuoden juhlavuodesta on tulossa runsas. Silloin päivää voikin jo juhlistaa lukemalla uutta lastentietokirjaa!
Kuopion Korttelimuseon opas Peura Maria Meyers auttoi näkemään Minna Canthin lapsikävijöiden silmin.
Kuvassa Minnan salongin kalusto Kuopion Korttelimuseolla.
Minna Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa.
Onneksi saan tässä projektissa apua asiantuntijoilta kuten mm. Minna Canthin elämäkerran kirjoittaneelta tohtori Minna Maijalalta!
Jussi Kaakisen kuvitusta Nyt pelittää -kirjaan (Tammi 2017)
Peliyhtiöt pyrkivät tekemään tuotteillaan rahaa. Siksi pelaajalle tarjotaan mahdollisuutta helpottaa ja nopeuttaa pelaamista pelin sisäisillä ostoksilla. Siis ostamalla oikealla rahalla pelissä käytettäviä timantteja. Miten perheissä pitäisi suhtautua lasten tekemiin pelin sisäisiin ostoksiin?
Olen puhunut aiheesta tänä syksynä useissa tilaisuuksissa, muun muassa Sellon kirjaston Peliviikon vanhempainillassa ja GameXpo-tapahtuman lavalla. Ajattelin koota ajatuksiani aiheesta myös tänne. Teimme myös kustantamoni Tammen kanssa pari hauskaa videoa joilla tiivistän näkemyksiäni perheen yhteisistä pelisäännöistä.
Peleissä käytettävästä rahasta kirjoitetaan usein kauhistellen silloin, kun lapsi on tehnyt vahinko-ostoksia ilman lupaa. Kauhistelu on kuitenkin yleensä turhaa. Jos vanhemmat tuntisivat lapsen pelaamat pelit ja niiden ansaintamekanismit, ja rahan käytöstä on sovittu selkeästi, vahinkoja sattuisi harvemmin. Peleistä puhuminen on osa muuta rahankäytön opettelua, ja pelin tarjoamat maksulliset asiat ja niiden toiminta on hyvä käydä lapsen kanssa läpi.
Mobiilipeleistä on tullut jatkuvasti päivitettäviä palveluita. Niihin tehdään lisää sisältöä jopa vuosien ajan. Oleellista on saada pelaaja lataamaan peli, pysymään sen parissa ja käyttämään rahaa pelin sisäisiin virtuaaliostoksiin. Pelin taloudellinen menestys riippuu siitä, miten paljon käyttäjä tekee ostoksia pelin sisällä. Tarkka analytiikka auttaa peliyhtiöitä kehittämään peleistä entistä koukuttavampia ja paremmin monetisoivia eli rahaa tuottavia. Alan trendit kehittyvät nopeasti, ja pelikehittäjät analysoivat strategioita myös netissä.
Pelit ovat ilmaisia ladata, ja vain pieni osa pelaajista tekee ostoksia pelin sisällä. Kevyillä valtavirran peleillä voi olla kymmeniä miljoonia latauksia, mutta vain vähän maksavia pelaajia ja pieni keskiostos. Siksi ne tarvitsevat valtavan pelaajamassan kerryttääkseen liikevaihtoa. Pelaajabarometrin (2015) mukaan suomalaisista pelaajista vain 12 prosenttia on käyttänyt rahaa pelien sisäisiin ostoksiin. Pieni vähemmistö tuo suuren osan peliyhtiöiden liikevaihdosta. Hyvä peli on suunniteltu niin, että sitä voi pelata täysin ilmaisesti ilman ns. maksumuureja. Pay-to-win -pelejä pidetään ikävinä. Silloin peli on suunniteltu niin, että pelissä rahaa käyttävät saavat suhteettoman suuren edun.
Useimmat pelit, ja niiden maksumekanismit, suunnitellaan aikuista luottokortinomistajaa ajatellen. Esimerkiksi Rovio kertoi pörssilistautumisensa yhteydessä, että ne pelaajat jotka käyttävät sen peleissä rahaa (monthly average revenue per paying user), käyttävät keskimäärin yli 30 euroa kuussa!
Tyypillisesti pelien ansaintamekanismit perustuvat kärsimättömyyteen: Olenko valmis toistamaan pelissä rutiinitehtävää kerätäkseni tarpeeksi pelin sisäistä valuuttaa ostaakseni hahmolle seuraavan päivityksen? Jaksanko odottaa kuusi tuntia ennen kuin linnoitukseni päivitys valmistuu, vai käytänkö siihen oikealla rahalla ostettavia timantteja? Aikuisemmille peliharrastajille suunnatuissa strategia- ja toimintapeleissä on usein kilpailu- ja yhteisöelementtejä, jotka houkuttelevat ostoksiin. Pelaajalle kehittyy pitkä suhde omaan pelihahmoon tai linnoitukseen ja sen kehitykseen, joten virtuaalisten kestohyödykkeiden ostaminen tuntuu järkevältä, etenkin jos aikaa pelaamiseen on niukasti.
Tyypillisesti kännykkäpeleissä on käytössä esimerkiksi tällaisia ansaintamekanismeja:
Energiasysteemi: Pelaajalla on energiavarastossa 5 sydäntä tms. energiaa, jotka kuluvat jokaisella epäonnistuneella yrityksellä läpäistä kenttä. Kun ne loppuvat, uusia joutuu odottamaan (esim. 1 sydän 10 minuutissa) – tai energiavaraston voi täyttää maksamalla timanteilla.
Lisää siirtoja: Pulmapelissä peliyhtiö optimoi vaikeustasoa. Sen on muututtava tasaisesti haastavammaksi, jotta pelaaja saa tyydytystä onnistumisesta, mutta osa saattaa jäädä jumiin vaikeisiin kenttiin. Tyypillisesti kentän pääsee läpi esim. 5-8 yrityskerran jälkeen, mutta jos on kärsimätön, pelaaja voi ostaa lisäsiirtoja tai muita helpottavia asioita.
Hahmon kehitys: Hahmon kehittämisen seuraavalle tasolle pitää yleensä kerätä jotain pelissä löytyviä esineitä, tähtiä, kolikoita tms. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä vaikeammaksi usein hahmojen päivittäminen tulee ilman, että sitä vauhdittaa oikealla rahalla ostettavilla timanteilla.
Toiminnan nopeuttaminen: Esimerkiksi maatilapelissä pelaaja joutuu odottamaan viljeltävien asioiden valmistumista, mutta timanteilla maksamalla vilja onkin heti valmista korjattavaksi. Usein pelin edetessä odotusajat pitenevät jopa useisiin päiviin, jolloin kärsivällisyyttä koetellaan.
Yllätyslaatikko: Niin sanottu loot box on keräilykorttimainen elementti, jossa pelaaja saa (usein maksullisia) yllätyslaatikoita avaamalla jotain pelissä tarvittavia asioita, kuten kolikoita, timantteja tai erikoisesineitä. Tämän tyyppisiä mekanismeja on kritisoitu uhkapelimäisiksi ja lapsille sopimattomiksi, tuoreimpana nyt käynnissä oleva kohuStar Wars: Battlefront II -pelin maksumekanismeista. Japanissa tietty, complete gacha -mekaniikaksi kutsuttu muoto on kielletty, mutta muuten yllätysasioiden keräilyyn perustuva mekaniikka on maailmanlaajuisesti erittäin käytetty – ja tuottoisa. Perusteita siitä voi lukea Gamasutra-sivustolta, jossa analyysissa on mukana suomalainen Clash Royale.
Pienen lapsen on hankala hahmottaa pelin sisäisiä maksumekanismeja. Esimerkiksi jos pelin edetessä voi ansaita kultakolikoita ilmaiseksi mutta timantteja saa vain oikealla rahalla, lapsen voi olla vaikea erottaa niiden käyttämistä toisistaan. Toiset peleistä ovat koukuttavampia kuin toiset, ja toiset on suunniteltu mekanismeiltaan muita reilummin ja lapsiystävällisemmin. Vaikka suhtaudun rahankäyttöön peleissä lähtökohtaisesti myönteisesti, kaikki pelit eivät suinkaan sovellu etenkään pienille lapsille. Ovathan rahapelitkin syystä lapsilta kiellettyjä.
Joskus pelissä voi tuntua perustellulta käyttää rahaa, mutta jos peli tuntuu liian ahneelta ja vaativan jatkuvaa rahankäyttöä, kanattaa yksinkertaisesti vaihtaa peliä. Mietityttääkö oman lapsen lempipelin maksumekanismit? Jos peli on maailmalla suosittu, kannattaa googlata löytyykö sen ansaintamalleista analyysia esimerkiksi kuten Pocketgamer.biz-sivusto esittelee tässä Rovion Angry Birds Evolution -peliä. Siinä esimerkiksi pelin ansaintamallit on selkeästi viritetty aikuista pelaajaa varten, ja peli sisältää mielestäni rahapelinomaista gacha-mekaniikkaa. Sen sijaan pörröisiin pikkulintuihin perustuva Angry Birds Match on jo paremmin pikkuväelle sopiva.
Kaikkea rahan käyttöä peleissä on turha kauhistella. Käytämmehän rahaa muuhunkin viihteeseen, elokuvalippuihin tai vaikka Netflixin ja Spotifyn kuukausimaksuihin. Peleissä tehtäville ostoksille pitää vain olla yhteiset pelisäännöt ja vanhemman lupa. Lapsi voi harjoitella itsenäistä rahan käyttämistä peleissä oman kehitystasonsa mukaisesti, kun maksumekanismeihin on yhdessä tutustuttu. Voidaan vaikka sopia, että karkin sijaan ostetaan viikkorahoilla pelitimantteja. Itse en antaisi etenkään lapsen puhelimeen oman luottokorttini tunnuksia. Ei vaikka peli kysyisi joka kerta salasanaa ennen ostosta. Pelirahan antaminen on onneksi tehty helpoksi sovelluskauppojen prepaid-korteilla, joita voi ostaa vaikkapa Ärrältä.
Kuluttajariitalautakunta linjasi kesällä ratkaisussaan, että jos alaikäiset tekevät ilman lupaa pelissä isoja ostoksia, niitä ei voi laskuttaa vanhemmilta. Alaikäiset voivat tehdä ilman huoltajan suostumusta vain heille ”tavanomaisia ja vähämerkityksellisiä ostoksia”. Ratkaisusta kirjoitti esimerkiksi Aamulehti. Lapset ostivat peliin lisäosia 108 eurolla ilman äitinsä suostumusta. Lisäosat laskutettiin äidin puhelinlaskussa. Lautakunta suositteli, että operaattori hyvittäisi osan laskusta. Mutta vaikka rahat saisi takaisin, se ei poista vanhempien kasvatusvastuuta. Peleihin tutustuminen vaatii pientä vaivaa, mutta on osa vanhemman tehtävää.
Nyt pelittää! -lastentietokirjamme oli ihanasti esillä lapsille suunnatussa pelilehti Sankarissa.
Tiivis syksy alkaa Nyt pelittää! -kirjan markkinoinnin ja esiintymisten osalta olla valmiina. Kirja on näkynyt mukavasti messuilla ja medioissa! On aika tehdä pientä koostetta.
”Lappalaisen ja Kaakisen yhteisprojekti tarjoaa jotain, mitä markkinoilta on uupunut. Helpon ja hauskan tavan tutustuttaa niin vanhemmat kuin lapset pelialan saloihin. Parhaassa tapauksessa kirja rohkaisee perheitä viettämään aikaa yhdessä peliharrastuksen parissa ja keskustelemaan koetuista hetkistä. Ja ehkäpä joku tulevaisuuden lupaus innostuu myös pelien tekemisestä.” – Petri Leskinen, KonsoliFIN
”Mun mielestä kirja onnistui mainiosti kertomaan, miten pelejä tehdään. Joskus olen ajatellut, että miltä tuntuisi tehdä peli. Sehän ei ole kuin keksiä hahmot ja sitten tasot. Mutta nyt kun mä luin tän kirjan, huomasin, että ei se olekaan niin yksinkertaista. Siinä pitää tehdä kaikkea muutakin, niin kuin äänittää ja markkinoida ja testata.”
– Lenni Junttila, Mikrobitti
Journalisti-lehti haastatteli minua ja Jussi Kaakista kirjan tekemisestä Työpari-juttusarjassaan. ”Ammattimainen ote kantoi läpi projektin, vaikka loppusuoralla hommia paiskoi kaksi väsynyttä”, juttu paljastaa.
Puhuin Yle-Savon haastattelussa pelikasvatuksesta ja perheen sääntöjen sopimisesta peleissä käytettävästä rahasta. ”On ihan OK ostaa lapselle virtuaalisia tavaroita viikkorahalla, sanoo tietokirjailija – ”Se on normaalia taloustaitojen opettelemista”
”Uusi lastenkirja houkuttelee äidinkin pelien maailmaan”, hehkutti Taidekoti-blogi. Oli mukava lukea ei-pelaavan koelukijan arvio kirjasta ja kuulla kokemuksia siitä miten pienet lukijat vastaanottivat kirjamme!
Olin tänä syksynä ehdolla sekä Vuoden pelikasvattajaksi (voittaja oli Suomen Pelimuseo) että Imagen Kansalliskirjailijaksi (tietokirjailijasarjan voitti Jaakko Hämeen-Anttila). Kiitos kunniasta, oli hienoa olla ehdolla!
”Nyt pelittää! esittelee hienosti pelinkehityksen prosessia. Näkökulma on pitkälti mobiilipeleissä, mutta sitähän videopelien tekemisen valtavirta tänä päivänä on ja se lienee lapsilukijoille sitä tutumpaa pelimaailmaa. […] Jussi Kaakisen kuvitus on erinomaista. Kirja on kaikinpuolin hieno kokonaisuus, joka sopii aikuisen ja pienemmän lapsen yhdessä ihmeteltäväksi ja koululaisille itsenäisesti luettavaksi.”
Savon Sanomat, Keskisuomalainen ja Etelä-Suomen Sanomat julkaisivat ison jutun Nyt pelittää! -lastentietokirjasta.
Esiintymiseni Saku Heinäsen kanssa Helsingin kirjamessuilla voi katsoa YouTube-tallenteena. Saku on kirjoittanut pelaamisesta hieman toisesta näkökulmasta Zaida-kirjasarjansa tuoreimmassa osassa. Oma suhtautumiseni pelaamiseen on positiivisempi kuin Sakun fantasia jossa nuoret uppoavat peliluolaansa, mutta keskustelusta tuli rakentava.
Tammen Ari Elo haastatteli minua ja Saku Heinästä Helsingin kirjamessulavalla lasten pelaamisesta.
Pelikasvatus oli teemana myös Messukeskuksessa Peliviikon päätteeksi GameXpo-messuilla.
Tänä syksynä jännitin tätä esiintymistä eniten etukäteen: kävin vanhassa lukiossani Kuopion Lyseossa puhumassa matematiikan tunnilla! Aiheena oli pelien analytiikka ja peliyhtiöiden talouden tunnusluvut.
Kotipaikkakuntani Siilinjärven kirjasto sai minut kirjailijavieraaksi Suomen Tietokirjailijat ry:n kampanjan kautta.
Ensin ajattelimme, että ei pidettäisi mitään julkkareita. Sitten tajusimme, miten montaa ihmistä haluamme kiittää avusta tämän projektin aikana. Halusimme jakaa heille omat kappaleet kirjaa, ja Jussin signeeraamia kuvituksia. Joten tarvittiin bileet!
Juhlapaikan meille tarjosi peliyhtiö Grand Cru, jolla on ihana toimisto Sörnäisissä 12. kerroksen kattohuoneistossa. Siellä Kallion kattojen yllä kelpasi juhlia komeita näkymiä katsellen. Kiitos Celine ja Grand Cru, että saimme tulla! Juhlapaikka on muuten päässyt myös kirjaan. Nyt pelittää -kirjan lopussa on kohtaus, jossa kirjassa esiintyvä peliyhtiö on saanut uuden pelinsä julkaistua. Kohtauksessa ollaan juuri tässä samassa kattohuoneistossa syömässä kakkua ja nostamassa maljoja. Mikäs sen sopivampaa!
Jussi Kaakisen kuvitusta Nyt pelittää -lastentietokirjaan. Kuvaan on sijoitettu monia Suomen peliskenessä tunnettuja oikeita ihmisiä kuten Housemarquen Ilari Kuittinen ja Harri Tikkanen, Colossal Orderin Karoliina Korppoo ja Mariina Hallikainen sekä Rovion Niklas Hed ja pelimuusikko Ari Pulkkinen.
Ihanat CutiePie Bakeryn uudet vegaaniset kakut: suklaa-mansikka ja soijajuusto-kirsikka!
Monella aikuisella jäisi juhlat väliin, jos lapsille tarvitaan hoitojärjestelyitä. Ja hei, tämähän on lastentietokirja! Niinpä kutsuimme pelintekijöiden ja muiden vieraan lapset mukaan. Kiva kun tulitte, toivottavasti kaikilla oli kivaa!
Olen jo pitkään seurannut vesi kielellä Instagramin ihanimman kakkuleipomon CutiePie Bakeryn kuvia. Nyt he ovat lanseeranneet uuden vegaanisen kakkumalliston, joten pitihän se testata! Meidän juhlapöytään päätyi kirsikkainen soijajuustokakku Cherry Bomb ja mansikka-suklaakakku Chrowberry. Nams! Huom, saimme kakuista alennusta somenäkyvyyttä vastaan, kiitos siitä!
Katso kaikki kuvat julkkareista, klikkaamalla saat kuvat isoksi. Kiitos Tammelle, Grand Crulle ja kaikille vieraille. Nyt pelittää!!
Nyt sitä saa! Siis minun ja Jussi Kaakisen uutta Nyt pelittää -lastentietokirjaa, joka kertoo pelien tekemisestä, pelialan ammateista ja pelaamisesta. Kirjassa kurkistetaan pelistudion arkeen ja käydään läpi pelin tekemisen eri vaiheita. Tarinallisessa ja kuvitetussa kirjassa lapsihahmot Sofia ja Oliver pääsevät koodari-äidin mukana tutustumaan pelistudioon ja tekemään omaa peliä.
Vaikka lapsi pelaisi kännykkäpelejä joka päivä, se ei tarkoita että hän ymmärtäisi mistä osasista pelit itse asiassa rakentuvat. Millaisilla pelisuunnittelun mekanismeilla peleistä tehdään mahdollisimman koukuttavia ja miten pelin sisäiset mikromaksut oikeastaan toimivat? Nyt pelittää kertoo pelien tekemisen prosessista ja pelisuunnittelusta helppotajuisesti, mutta tarjoaa aikuisellekin lukijalle paljon uutta ja ainutlaatuista tietoa. Kirjan tietosisältöjen asiantuntijoina ovat toimineet suomalaiset pelien tekijät ja pelikasvatuksen asiantuntijat.
Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään? kertoo pelisuunnittelijan, graafikon, ohjelmoijan ja muusikon työstä hauskasti ja havainnollisesti. Miten pelisuunnittelija ideoi pelin säännöt ja maailman, miksi graafikko piirtää jopa satoja luonnoskuvia, miten äänisuunnittelija saa aikaan messevän loiskahduksen ja miten ohjelmoija saa pelin moottorin hyrräämään?
3 syytä miksi tämä kirja on kiinnostava ja tärkeä
Pelataan yhdessä! – Vahva pelikasvatuksellinen ote: Kodeissa monet vanhemmat ovat hukassa lastensa pelaamisen kanssa: miten puhua rahan- ja ajankäytöstä peleihin – ja missä pelimaailmoissa se oma lapsi itse asiassa luuhaa? Keskustelussa ruutuajasta on ollut vallalla huolinäkökulma, josta onneksi aletaan päästä vähitellen eroon. Nyt pelittää -kirjassa pelaamiseen suhtaudutaan yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Hauskinta pelaaminen on yhdessä!
Roolimallit kannustamaan tyttöjä: Teknologia-alan vahva miehisyys on huolenaihe, johon mm. ohjelmistoalan yritykset ovat yrittäneet puuttua houkuttelemalla myös tyttöjä ohjelmoinnin pariin. Nyt pelittää tarjoaa myös tytöille roolimalleja: kirjassa Sofian äiti on koodari, ja pelistudiolla lapset tutustuvat pelisuunnittelija Karoliinaan, jonka esikuva on tamperelaisen Colossal Order -peliyhtiön Karoliina Korppoo.
Kirjassa oleellisin hahmoihin liittyvä kasvutarina on se, miten Sofia oivaltaa että pelialalla voisi olla myös paikka hänelle. Musiikista innostunut Sofia vierastaa äitinsä matematiikalta haiskahtavaa ammattia, mutta huomaa että pelien tekeminen on paljon muutakin. Äidin työkaveri Ari onkin yksi Suomen kuunnelluimmista säveltäjistä ja hänellä on tosi hieno äänistudio!
Pelien maailma koukuttaa poikia lukemaan: Tyttöjen ja poikien väliset erot lukutaidossa ovat Suomessa jo nyt suuremmat kuin missään muussa OECD-maassa, ja ero kasvaa edelleen (Lukukeskus). Näin suomalaiset pojat uhkaavat syrjäytyä lukemisesta. Tavoitteena on, että pelien maailmaan sijoittuva hauska ja tarinallinen tietokirja houkuttelisi poikia lukemaan. Pelit ovat osa lasten arkea, joten myös lastentietokirjojen on pysyttävä ajassa kiinni ja tarjottava lapsille kiinnostavia sisältöjä.
Lue myös kirjan kuvitusten tekemisestä ja koululaisten vierailuista pelistudioille:
Jussi Kaakinen maalasi ihmishahmot mustalla akryylimaalilla ja piirsi niille erikseen varjostukset lyijykynällä.
Parhaita puolia lastenkirjojen tekemisessä on päästä tekemään yhteistyötä lahjakkaiden ja kokeneiden kuvittajien kanssa. Kuvituksesta tuli mahtava! Tämänkin projektin aikana opin paljon Jussi Kaakiselta, joka paneutui projektiin täysillä. Työmme synkkaavat hyvin yhteen niin, että Jussin kuvitus vie kerrontaa eteenpäin ja tarjoaa tekstin rinnalle uusia tasoja.
Antaa Jussin itse kertoa työstään ja siitä, miten Nyt pelittää -kirjamme kuvitukset ovat syntyneet:
Millainen tehtävä Nyt pelittää -kirjan kuvittaminen oli?
Nyt pelittää oli hauskimpia kirjankuvituksia mitä olen tähän mennessä päässyt tekemään. Ensinnäkin kirjan teema kiinnostaa minua ja oli hienoa päästä samalla itsekin oppimaan enemmän pelien tekemisestä. Lisäksi kirjan kuvittamisessa sain yhdistää monta sellaista tekniikkaa joista olen kiinnostunut ja joita olin tavallaan päässyt harjoittelemaan aiemmissa kuvitustöissäni. Tehtävä oli myös aikaavievä ja haastava, mutta hyvin mieluinen haaste.
Millä tekniikalla olet tehnyt kirjan kuvitukset?
Kuvituksissa on yhdistetty kahta erilaista tyyliä jotka on tehty osittain eri välineillä ja tekniikoilla. Halusin että osa kirjan kuvista on tyyliltään selkeästi käsin tehdyn ja tavallaan perinteisen näköisiä, ja osa näyttää tietokonegrafiikalta, jopa vähän liioitellusti niin että pikselit erottuvat.
Kaikki kuvat perustuvat lyijykynällä piirrettyihin luonnoksiin. Niiden pohjalta maalasin lopulliset ihmishahmot ja joitakin muita kuvien osia mustalla akryylimaalilla. Valitsin akryylimaalaustekniikan koska sillä pystyy tekemään elävän ja tavallaan vähän kömpelön näköistä jälkeä, joka sopii hyvin yhteen tietokoneella tehdyn siistimmän kuvituksen kanssa. Valmiille hahmoille piirsin vielä erikseen varjostukset lyijykynällä. Skannasin maalaukset ja varjostukset ja yhdistin niihin samojen lyijykynäluonnosten pohjalta tietokoneella piirtämäni taustat ja yksityiskohdat.
Tietokoneella tehdyissä osissa käytin tekniikkana sekä vektoripiirrosta että kulmikasta pikseligrafiikkaa. Vektoripiirrokset tein Illustrator-ohjelmalla ja pikseligrafiikat, eri kuvituselementtien yhdistämisen sekä lopulliset väritykset Photoshopilla.
Kaikki kuvat perustuvat lyijykynällä piirrettyihin luonnoksiin.
Skannasin maalaukset ja varjostukset ja yhdistin niihin samojen lyijykynäluonnosten pohjalta tietokoneella piirtämäni taustat ja yksityiskohdat.
Tietokoneella tehdyissä osissa käytin tekniikkana sekä vektoripiirrosta että kulmikasta pikseligrafiikkaa. Vektoripiirrokset tein Illustrator-ohjelmalla ja pikseligrafiikat, eri kuvituselementtien yhdistämisen sekä lopulliset väritykset Photoshopilla.
Tältä näyttää valmis kuvitus, kun eri kerrokset on yhdistetty toisiinsa tietokoneella.
Lastentietokirjassa myös kuvitusten on oltava totta. Miten se näkyy tässä kirjassa, että myös kuvitukset tarjoavat oikeaa tietoa?
Esimerkiksi koulun ja pelistudion piirtämisessä käytin valokuvia mallina. Kun kävimme kirjan suunnittelun alkuvaiheessa koululaisryhmien kanssa vierailulla parissa oikeassa pelifirmassa, otin paljon valokuvia työhuoneista ja muista tiloista. Samalla kiinnitin huomiota siihen miltä pelifirman työntekijät ja kirjan päähenkilöiden ikäiset lapset näyttävät ja miten he pukeutuvat. Tarinassa esiintyvää Pomppikset-kännykkäpeliä varten sain paljon mallikuvia oikeista kännykkäpeleistä.
Pelkistäminen on myös tärkeää tietokirjan kuvittamisessa. Jos kaikki asiat näyttäisivät yhtä monimutkaisilta kuin todellisuudessa, kirja olisi raskas lukea. Pelien tekemisessä tarvitaan paljon luovuutta ja mielikuvitusta, ja halusin että se näkyy myös kirjan kuvituksessa. Kuvissa peligrafiikan pikselit karkaavat välillä todellisen maailman puolelle, eikä ole niin tärkeää onko esimerkiksi tietokoneissa ja muissa laitteissa jokainen yksityiskohta oikealla paikallaan.
Mikä tässä työssä oli parasta ja mikä vaikeinta?
Vaikeimpia kohtia kuvittaa olivat ehkä ne, joissa piti kuvata selkeästi ja pienessä tilassa asioita jotka ovat oikeasti monimutkaisia ja vaikeita selittää, esimerkiksi pelin tehtäväkierto tai pelin suunnitteluprosessin eri vaiheet. Näiden kohtien tekeminen kesti kauan ja niitä piti korjailla ja tarkistaa moneen kertaan.
Toinen asia mikä isoissa kuvitusprojekteissa tuntuu aina vaikealta on se, että omaa tekemisen intoa täytyy rajoittaa sovitun aikataulun ja budjetin mukaan. Varsinkin kun kirjan aihe on näin kiinnostava, työtä olisi tehnyt mieli jatkaa paljon pitempäänkin.
Piirtäminen itsessään oli hauskaa, ja ehkä kaikkein parasta oli pikseligrafiikoiden tekeminen Pomppikset-peliin ja kirjan tehtäväosuuksiin.
Mitä pelaat itse ja millainen suhde sinulla on pelaamiseen?
Nykyisin ehdin pelata aika harvoin ja silloin yleensä pelikonsolilla. Lähiaikoina olen pelannut eniten Minecraftia. Olen yleensä pitänyt varsinkin seikkailua, toimintaa ja pulmanratkomista yhdistävistä peleistä kuten Metal Gear, Ico tai Prince of Persia, vaikka myös yksinkertaisemmat mobiilipelit kuten Angry Birds ovat olleet hauskoja.
Nuorena pelasin enemmänkin tietokoneella ja harrastin jonkin verran myös pelien koodaamista omaksi huvikseni. Silloin peliala oli Suomessa paljon pienempi kuin nykyisin eikä pelintekijän ammatti tuntunut järkevältä valinnalta, mutta luulen että jos olisin syntynyt joitakin vuosia myöhemmin, olisin saattanut pyrkiä peligraafikoksi. Seuraan edelleen kiinnostuksella pelien ja pelikoneiden kehitystä, nykyisin myös siksi että oma poikani harrastaa pelaamista.
JUSSI KAAKINEN on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka kädenjälki on tuttu muun muassa palkitusta lasten tietokirjasta Suomen lasten historia (Otava 2005).
Hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun osastolta vuonna 2006. Kaakinen palkittiin Sarjakuva-Finlandialla vuonna 2009.
Olen taloustoimittajana tottunut selittämään vaikeitakin aiheita aikuisille lukijoille. Mutta miten selittää lapsille mikä on pelimoottori, tai miten mobiilipelien maksumekanismit on rakennettu? Haluan, että minun lastentietokirjoissani on kiinnostava tarina, samaistuttavat lapsihahmot ja hieman huumoriakin. Silloin asioita täytyy tarkastella lasten tasolle. Parhaiten se onnistuu yhdessä lasten kanssa.
Siksi kävimme viime syksynä koululaisryhmän kanssa kahdessa helsinkiläisessä pelistudiossa keräämässä materiaalia. Minun ja kuvittaja Jussi Kaakisen mukana vierailuilla olivat helsinkiläisen Taivallahden koulun oppilaat opettajansa Jonina Puiston kanssa. Kiitos avusta!
Lopputuloksen näette pian, sillä Nyt pelittää -kirjamme pitäisi löytyä kirjakaupoista viimeistään 15. elokuuta.
Käytin vastaavaa työprosessia myös Finlandia Junior -ehdokkaana 2015 olleessa Nakki lautasella -lastentietokirjassani. Tuolloin vierailimme lapsiryhmän kanssa neljällä maatilalla keräämässä materiaalia sekä teoksen tieto-osuuksiin että tarinan ja dialogin pohjaksi.
Nyt lapset pääsivät tutustumaan pelien tekemiseen ja pelialan ammatteihin Seriously, ja Grand Cru -peliyhtiöissä. Seriously tunnetaan ötököiden ja etanoiden välistä taistelua kuvaavista Best Fiends -pulmapeleistään. Grand Cru on julkaissut vasta yhden aiemman pelin, mutta uutta on työn alla. Pelistudioissa lapset tapasivat pelisuunnittelijan, graafikon, koodarin ja muusikon, jotka kertoivat työstään – siis ihan kuten Nyt pelittää -kirjassa tapahtuu.
Vierailuilla lapsille kiinnostavaa oli esimerkiksi päästä tuottamaan itse ääniä Grand Crun pelimuusikko Arto Koiviston johdolla. AD Thomas Lundström kertoi pelihahmojen piirtämisestä ja pelien grafiikoista. Seriouslyn pelisuunnittelija Reko Ukko kertoi, mikä tekee pelistä hauskan, ja miten pelimaailmoja rakennetaan.
Tällä kertaa kirjaan kuitenkin päätyi paljon vähemmän oikeita lasten kommentteja, kuin Nakki lautasella -kirjassa. Tärkein havainto minulle olikin se, miten lasten näkökulma peleihin kytkeytyy niin tiiviisti heidän omaan pelaamiseensa. Lapsille oli tärkeää kertoa heidän omista pelikokemuksistaan, ja kun pelialan ammattilaiset kertoivat työstään, lapset kytkivät kuulemansa heti heille tuttuihin peleihin. Pelaaminen on lapsille tuttua, mutta pelien tekeminen ja erityisesti sen takana oleva yritystoiminta, on heille kaukaista.
Kotitehtäväkseen lapset saivat piirrostehtävän, jossa heidän piti suunnitella oma peli ja sen hahmot. Käytimme monia näistä piirroksista ihan oikeasti kirjaan upotettuina. Esimerkiksi kirjassa esiintyvän pelistudion keittiössä lasten piirroksia on teipattu jääkaapin oveen fanipostina.
Yksi lasten ideoista antoi inspiraation Pomppikset-peliin, jota kirjan pelistudio on tekemässä. Piirroksessa esiintyvät hyvä sarvisammakko ja paha lima. Sammakko yrittää suojella lammikkoaan limalta. Aloimme kehitellä Nyt pelittää -kirjassa käytettävää esimerkkipeliä tämän piirroksen pohjalta. Pomppikset-pelin suunnittelussa auttoivat myös oikeat pelisuunnittelijat Reko Ukko ja Karoliina Korppoo.
Olen tietokirjailija, taloustoimittaja, sosiaalisen median ammattilainen ja puhuja/esiintyjä.
Aikuisten tietokirjojani ovat Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012) ja Pelien valtakunta (Atena 2015). Lapsille olen kirjoittanut viisi kirjaa jotka on julkaissut Tammi: Nakki Lautasella (2015), Nyt pelittää (2017) ja Ihmeellinen Minna (2019).
Tornihuoneen salaseura -kirjasarjassa on ilmestynyt taloustaitoja opettava Rahan jäljillä (2023) ja toinen osa Uutisten jäljillä ilmestyy syyskuussa 2024!
