Saatteko lukea Fingerporin etukäteen, mikä on hullunkurisin juttu jonka olette kirjoittaneet ja ovatko toimittajat töissä myös iltaisin?

HBL:n päätoimittaja Kalle Silfverberg esitteli koululaisryhmälle lehden toimitusta ja myös oman työpisteensä.
HBL:n päätoimittaja Kalle Silfverberg esitteli koululaisryhmälle lehden toimitusta ja myös oman työpisteensä. Päätoimittajan kanssa puhuttiin erityisesti lehden vastuusta ja tietojen tarkistamisesta.

Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -kirjan taustatöitä tehdessä kävimme Viherkallion alakoululaisten kanssa vierailulla kahden lehden toimituksessa.

”Tuleeko teille toimittajien kesken joskus kinaa, kuka saa mielenkiintoisen uutisen kirjoitettavaksi?”

Tällaista kysymystä en olisi tajunnutkaan itse kysyä, mutta hyvä kysymys!

Tornihuoneen salaseura on tietokirjasarja, mutta samalla se on kirjoitettu lastenromaanin muotoon. Taustatarinassa siis on mukana fiktiota. Mutta kaikki mahdollinen on siinäkin totta. Haluan tietää, mitä lapset oikeasti kysyvät päästessään vierailulle lehden toimitukseen, ja mitä toimittajat vastaavat.

Siksi kävimme koululaisryhmien kanssa vierailulla kahdessa toimituksessa: Hufvudstadsbladetissa (HBL) ja Helsingin Sanomissa.

Kirjassa lapset vierailevat Uutis-Sanomat -nimisessä lehdessä.

Vierailuille osallistui kaksi espoolaisen Viherkallion koulun ryhmää, joissa oli 4.–6. -luokkien oppilaita. Kiitos lapsille ja opettajille kun olitte mukana, siitä oli paljon apua! Kiitos toimituksille vierailun järjestymisestä ja kaikille mukana olleille jotka annoitte aikaanne!

Olen opiskellut journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja työskennellyt toimittajana päätoimisesti vuodesta 2008 lähtien. Tietysti olisin voinut kirjoittaa monet kirjan asioista ihan omaan kokemukseeni ja asiantuntemukseeni perustuen. Minusta kirjoista tulee kuitenkin aidompia ja hauskempia, kun niissä on mukana oikeiden lasten kommentteja! Lisäksi ajattelen, että on tärkeää ottaa lapset mukaan yhteiskunnallisia teemoja käsittelevien teosten tekemiseen ja kuulla heitä itseään.

Samalla tavalla kuin toimittaja menee juttukeikalle, haastattelee ja havainnoi, olen tottunut tekemään myös kirjailijana.

Kirjassa esiintyvä Uutis-Sanomien talo muistuttaa HBL:n rakennusta Helsingissä. Onhan siinä torni, kuten kirjan hahmojen salapaikkana toimivassa talossakin. Se siis sopi kirjasarjan tyyliin erinomaisesti.

HBL:n toimitus on esikuva teoksessa esiintyvälle Uutis-Sanomien toimitukselle. Kuvitus: Mitja Mikael Malin.

Samoin monet asiat toimituksen sisätiloissa näyttävät samankaltaiselta kuin esikuvassaan. Kuvittaja Mitja Mikael Malin oli mukana vierailuilla ja otti kuvia ja videoita näkemästään.

Kaikissa teoksissani aikuiset hahmot ovat yleensä cameo-roolissa olevia oikeita ihmisiä – tai vähintään saaneet vaikutteita sellaisista. Esimerkiksi kirjan tarinassa tekoälyvideon paljastamisessa auttava John on Helsingin Sanomien faktantarkistaja ja ulkomaantoimittaja John Helin. Häntä on haastateltu kirjan taustatöitä tehtäessä.

Keitä muita tuttuja toimittajia bongaat kirjasta?

Puhuimme vierailuilla lasten kanssa paljon siitä, mistä uutisia löydetään ja millaisten periaatteiden mukaan niitä tehdään. Miten toimituksissa hankitaan tietoa ja varmistetaan niiden pitävän paikkansa. Miten tietää mikä on totta?

Teoksessa näitä varsin vaikeita asioita sanoittavat päätoimittaja Kalle sekä tämän kuvitteellisen Uutis-Sanomat -lehden toimittaja Lilja.

Lapsia kiinnostivat tietysti myös käytännön asiat. Helsingin Sanomien päätoimittajalta Erja Yläjärveltä lapset esimerkiksi kysyivät:

”Tykkäätkö sä siitä sun pomottamisesta”

”Mikä on paras juttu päätoimittajana”

”Kun Hesarissa on Fingerpori, saatteko te sen toimituksessa aina etukäteen luettavaksi?”

Lapsia kiinnosti myös : ”Mikä on hullunkurisin asia, josta olette tehneet uutisia?”

Ei ehkä kaikkein hullunkurisin, mutta toimituspäällikkö Jussi Pullinen arvioi tähän kategoriaan menevän monien suosittujen eläinjuttujen. HS on tehnyt esimerkiksi useita juttuja Korkeasaaressa asuvista manulikissoista ja niiden pennuista.

Tämä superpörröisiä manulikissoja koskeva keskustelu päätyi esimerkiksi sellaisenaan kirjaan.

Samoin kuin esimerkiksi lasten kysymys siitä, tekevätkö toimittajat töitä myös iltaisin.

”Kyllä. Suuri osa toimittajista on töissä päivällä. Mutta osa on välillä töissä illalla tai yölläkin. Toimituksessa on päivystäjä jopa jouluaattona, koska uutiskynnyksen ylittäviä asioita tapahtuu silloinkin!” Pullinen kertoi lapsille. Tämä sitaatti päätyi myös kirjaan.

Jussi Pullinen näytti koululaisvieraille Helsingin Sanomien juttua Korkeasaaressa asuvasta manulista.

Koululaiset kertoivat myös kiinnostavasti omasta mediankäytöstään. Yksi kertoi esimerkiksi seuraavansa TikTokissa Ylen tai HS Lasten uutisten videoita. Toinen kertoi seuraavansa uutisia joskus telkkarista ja katsovansa YouTubesta sitä mitä sieltä tulee vastaan. Ja kolmas lukee isän kanssa lehteä aamupalapöydässä.

”Jos vaikka vanhemmat lukevat ja pöydällä on lehti jossa on näkyvillä kiinnostava aihe, saatan itsekin lukea sen”, kommentoi yksi oppilaista.

Useimmille tärkeintä olivat medioiden lapsille suunnatut uutisvideot, joihin he törmäsivät eri somekanavissa.

Omien lasteni mielestä äidin työpaikalla käymisessä parasta on kahviautomaatti, josta saa erikoiskaakaota. Siinä valutetaan oikeaa suklaata kupin pohjalle ja päälle tulee automaatista vaahdotettua maitoa.

Se oli meidänkin vierailuidemme hitti, ja päätyi tietysti myös kirjaan.

Kirja on tulossa pian painosta, ja sitä saa kaupoista viimeistään 26.9. Voit jo varata sen kirjastosta tai ennakkotilata esimerkiksi kustantajan verkkokaupasta kirja.fi

Kuvitus: Mitja Mikael Malin.

Comments are closed.